Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

Anna ja Reima Laine pelastivat nopealla toiminnallaan hukkumassa olleen tuttavansa hengen Heinolassa 11. kesäkuuta 2021. Puhelimen paikannuksesta oli apua avun löytämisessä perille.

Anna ja Reima Laine palkittiin esimerkillisestä toiminnasta ja ihmishengen pelastamisesta Ruotsalaisella. Kuva: Salla Virta/Phpela

Anna ja Reima Laine olivat viettäneet 11. kesäkuuta tuttavansa kanssa päivää saunalautalla Heinolan Ruotsalaisella, kun uimaan lähtenyt tuttava joutui pulaan. Mies oli lähtenyt uimaan ja alkoi heiluttaa toista kättään. Laineet eivät heti ymmärtäneet, että jokin on hätänä.

Miehen liike hidastui ja hän alkoi vajota. Silloin Reima Laine hyppäsi lautalta ja ui kaverin luokse. Hän oli jo menettämässä tajuaan. Laine sai kuljetettua miehen noin kymmenen metrin päähän lautan luokse. Samaan aikaan Anna Laine soitti Hätäkeskukseen. Laineet alkoivat elvyttää tuttavaansa, ja noin viiden minuutin elvytyksen jälkeen hän alkoi hengittää.

”Ei sitä tiedä, osaako toimia, ennen kuin joutuu siihen paikkaan”, Reima Laine pohti palkitsemistilaisuudessa Heinolan pelastusasemalla 23. kesäkuuta. Hän oli vaikuttunut siitä, että apua saa jopa keskelle järveä.

Palopäällikkö Petteri Lehtinen korosti Anna ja Reima Laineen rohkeutta ja nopean avun merkitystä. Paikalla olijoiden toiminta ensimmäisinä minuutteina ratkaisee, miten tilanne kehittyy.

”On tärkeää, että aloititte auttamisen”, Petteri Lehtinen kiitteli.

Laineet miettivät, että tilanteessa oli myös onnea. Jos he olisivat olleet onnettomuushetkellä esimerkiksi saunassa, tuttavan hätä olisi voinut jäädä huomaamatta. Hukkuminen voi tapahtua hyvinkin nopeasti.

112-sovellus auttaa sijainnin selvittämisessä

Päijät-Hämeen pelastuslaitos sai hälytyksen vesipelastustehtävästä 11. kesäkuuta yhdentoista jälkeen yöllä. Hälytys muuttui myöhemmin ensivastehälytykseksi, kun hukkumisvaarassa ollut oli saatu ylös vedestä. Anna Laineella oli onneksi puhelimessaan paikannus päällä, mikä auttoi saunalautan sijainnin selvittämistä. Pimeällä järven selällä lautan löytäminen olisi muuten ollut hidasta.

”Suosittelen kaikille luonnossa liikkuville 112-sovelluksen lataamista puhelimeen. Sen avulla saadaan tarkka onnettomuuspaikan sijainti”, palopäällikkö Petteri Lehtinen sanoo.

”Sijainti ratkaisee, mitä kautta onnettomuuspaikkaa lähdetään lähestymään.”

Pelastuslaitoksen PH408-yksikkö haki elvytystä saaneen henkilön saunalautalta ja kuljetti veneellään rantaan ensihoidon hoitoon.

Päijät-Hämeen pelastuslaitos palkitsi Anna ja Reima Laineen kunniakirjalla ihmishengen pelastamisesta omalla esimerkillisellä toiminnallaan. Pelastuslaitoksen kunniakirjan myöntämisen taustalla on aina viranomaisen näkemys tilanteesta ja toiminnan ansiokkuudesta.

”Teitte ansiokkaan hengenpelastustehtävän”, aluepalopäällikkö Jari Lehtinen kiitteli palkittuja Heinolan pelastusasemalla.

Lisätietoja

Petteri Lehtinen, palopäällikkö, Päijät-Hämeen pelastuslaitos
0440 773 603, petteri.lehtinen@paijatha.fi

Onnettomuuspaikalle saapuneen vuoron palomiehet Jyri Endén (vas.) ja Arto Aaltonen sekä ruiskumestari Timo Utriainen (2. vas.) sekä palopäällikkö Petteri Lehtinen (oik.) kiittelivät palkittujen Reima ja Anna Laineen esimerkillistä toimintaa. Kuva: Salla Virta/Phpela