Koulutukset
Pelastuslaitoksen tärkeimpänä tehtävänä on edistää turvallisuusajattelua alueensa asukkaiden keskuudessa, olennaisinta on ymmärtää syyt vaaratilanteiden syntymiseen ja osata toimia onnettomuuden sattuessa.
Yritykset ja yksityiset henkilöt ovatkin viime vuosina alkaneet ymmärtää erilaisten koulutustilaisuuksien olevan erinomainen mahdollisuus saada tärkeää tietoa turvallisuusasioista. Meistä jokainen, kun on lopulta itse vastuussa omasta turvallisuudestaan. Pelastuslaitos järjestää toimialueellaan erilaisia kursseja sekä koulutustilaisuuksia. Suunnitellut kurssit ja koulutukset näet alla olevasta taulukosta.
Päijät-Hämeen pelastuslaitos järjestää ilmaista pelastuslain velvoittamaa turvallisuuteen liittyvää valistusta ja neuvontaa erilaisissa tilaisuuksissa ja kohteissa. Pelastuslaitokset tukevat kouluja ja päiväkoteja niiden omatoimisessa varautumisessa ja turvallisuuteen liittyvien velvoitteiden täyttämisessä. Pelastuslaitosten lapsille ja nuorille suunnattua turvallisuusviestintää kohdennetaan elinkaarimallin mukaisesti, esikoululaisista aina toisen asteen opiskelijoihin saakka.
Punainen liitu
Punainen liitu on toisen asteen opiskelijoille suunnattu liikenneturvallisuuskoulutus, joka järjestetään yhteistyössä Liikenneturvan kanssa.
Tulevat koulutukset
Koulutukseen liittyvissä asioissa voitte olla yhteydessä koulutuspäällikköön:
Koulutuspäällikkö Mari Ukkonen
p. 0440 773 207
mari.ukkonen@paijatha.fi
Koulutustarjonta
Pelastuslaitos tarjoaa asiakkailleen seuraavia koulutuksia:
- Talon turvakurssi
- Väestönsuojan hoitajan kurssi
- Alkusammutuskoulutusta
- Turvallisuusluennot
- Poistumisharjoitukset
- Turvallisuuskävelyt
Erillisistä koulutuksista lisätietoja antaa koulutuspäällikkö Mari Ukkonen p. 0440 773 207 / mari.ukkonen@paijatha.fi