Päijät-Hämeen pelastuslaitoksella pelastustoiminnan osastolla on haettavana kolme palomiehen virkaa. Virkojen ensisijaisina toimintapaikkoina ovat asemat 40 (Heinola) ja 60 (Lahti, Nastola).

Kelpoisuusvaatimuksena on pelastusasetuksen nro 407/2011 6 §:n edellyttämä kelpoisuus. Valituilla tulee olla vähintään BC-luokan ajokortti. Lisäksi valittujen tulee täyttää sisäministeriön pelastussukellusohjeen 48/2007 mukainen pelastussukelluskelpoisuus.

Palkka määräytyy teknisten sopimuksen mukaan, ja koeaika on neljä kuukautta. Kirjalliset hakemukset tulee osoittaa:

pelastuspäällikkö Veli-Pekka Niemikallio, Päijät-Hämeen pelastuslaitos, Mannerheiminkatu 24, 15100 Lahti

Hakemukseen on liitettävä ansioluettelo sekä tosite voimassa olevasta, enintään vuoden vanhasta, hyväksytysti suoritetusta FireFit- testistä. Tarvittaessa jäljennökset opinto- ja työtodistuksista.

Hakuaika päättyy 11.10.2022 klo 13:00.

Virkaan valittujen tulee ennen viran vastaanottamista antaa suostumus turvallisuusselvityksen hankkimiseen sekä suostumus huumetestaukseen ja esitettävä voimassa oleva ajokortti. Lisäksi virkaan valituilla tulee olla voimassa vähintään Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän ensihoitokeskuksen perustason ensihoidon hoito-oikeudet.

Valinnasta tiedotetaan sähköpostitse.

Lahti 23.9.2022

pelastuspäällikkö Veli-Pekka Niemikallio