Spek: Ennätysmäärä yläkouluja jälleen mukana NouHätä!-kampanjassa

04.04.2017

NouHätä!-pelastustaitokampanjaan osallistuu tänä vuonna 507 yläkoulua, joka on jälleen uusi ennätys. Pelastustaitokampanja on rikkonut osallistumisennätyksiä vuosi toisensa jälkeen. Kampanjan tavoitteena on, että vuoteen 2020 mennessä kaikki kahdeksasluokkalaiset saavat peruskoulun opetussuunnitelmaan kuuluvaa turvallisuusopetusta onnettomuuksien ehkäisystä ja toiminnasta vaaratilanteessa. Aluekilpailuissa keskiviikkona 5.4. ratkaistaan, ketkä ovat vuoden 2017 NouHätä!-finalisteja.

Tulipalojen ehkäisy on sekä taito- että asennekysymys. Varsinkin huolimattomuuden vuoksi tai ajattelemattomuudesta sytytetyt palot on helppo estää. NouHätä!-kampanja lisää nuorten valmiuksia ennakoida ja estää vaaratilanteita sekä antaa heille taitoja toimia onnettomuustilanteissa oikein.

Tänä vuonna kampanjaan osallistuu ennätykselliset 507 yläkoulua, mikä on noin 70 prosenttia kaikista Suomen yläkouluista. Viime vuonna juhlittiin NouHädän 20-vuotista taivalta. Kampanjan edellinen osallistumisennätys onkin viime vuodelta, jolloin mukana oli tasan 500 yläkoulua.

NouHätä!-kampanjasta on kehittynyt hieno esimerkki koulujen ja pelastusalan välisestä yhteistyöstä: pelastusalan ammattilaiset opettavat kahdeksasluokkalaisille elintärkeitä taitoja kouluissa. 5.4. järjestettävä aluekilpailu on puolestaan pelastuslaitosten ja pelastusliittojen yhteistyötä. Loppukilpailun Kuopiossa 4.5. organisoivat Pelastusopiston palopäällystöopiskelijat.

Aluekilpailuissa kahdeksasluokkalaiset kisaavat kolmihenkisin joukkuein turvallisuusosaamisesta ja pelastustaidoista. Kuopion finaaliin pääsevät jokaisen pelastustoimialueen parhaat joukkueet, eli yhteensä 22 joukkuetta.

Kaikkiaan lähes 600 000 kahdeksasluokkalaista on saanut kampanjan opetussisältöjen mukaista turvallisuusopetusta kampanjavuosien aikana. NouHätä! onkin suurin yhdelle ikäluokalle toteutettava kampanja Suomessa. Vuosittain noin 70–80 prosenttia ikäluokasta osallistuu turvallisuusopetukseen. Kampanjan pitkäaikaisena tavoitteena on, että 100 prosenttia kahdeksasluokkalaisista saa kampanjaan kuuluvan koulutuksen vuoteen 2020 mennessä.

NouHätä!-kampanjan järjestävät pelastuslaitokset ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö yhteistyössä sisäministeriön, Opetushallituksen, Pelastusopiston, pelastusliittojen ja Suomen Palopäällystöliiton kanssa. Kampanjan rahoittaa Palosuojelurahasto.

Lisätietoja:

www.nouhata.fi

Kampanjakoordinaattori Elias Kivelä, 040 512 0055

 

Aluekilpailujärjestäjät:

 Länsi-, Keski- ja Itä-Uusimaa sekä Helsinki

Upinniemen varuskunta, Kirkkonummi

Koulutuspäällikkö Johanna Vuorensyrjä, Uudenmaan Pelastusliitto, 0400 327 954

 

Varsinais-Suomi

Lieto

Koulutussuunnittelija Tanja Uusitalo, Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos, 050 433 0283

 

Kanta-Häme, Päijät-Häme ja Pirkanmaa

Aitoon VPK:n Seuratalo, Honkala

vs. Toiminnanjohtaja Eeva-Liisa Heikkinen, Hämeen Pelastusliitto, 041 548 9148

 

Kymenlaakso ja Etelä-Karjala

Toiminnanjohtaja Veli-Matti Aaltonen, Kaakkois-Suomen pelastusalanliitto, 044 366 0215

 

Etelä-Savo

Mikkelin paloasema, Mikkeli

Palopäällikkö Ilpo Hartikainen, Etelä-Savon pelastuslaitos, 044-794 3856

 

Keski-Suomi

Kuhmoisten yhtenäiskoulu, Kuhmoinen

Aluepalomestari Markku Mantere, Keski-Suomen pelastuslaitos, 0400 649 106

 

Satakunta

Länsi-Suomen pelastusharjoitusalue, Pori

Valistusmestari Mirva Torvinen, Satakunnan pelastuslaitos, 044 701 7333

 

Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa sekä Keski-Pohjanmaa ja Pietarsaari

Toiminnanjohtaja Reijo Malkamäki, Pohjanmaan pelastusalan liitto, 040 169 0997

 

Pohjois-Savo

Koulutuspäällikkö Kauko Laurila, Pohjois-Savon pelastuslaitos, 044 718 8145

 

Pohjois-Karjala

Joensuun paloasema, Joensuu

Koulutuspäällikkö Tero Kuittinen, Pohjois-Karjalan pelastuslaitos, 013 330 9125

 

Oulu-Koillismaa, Jokilaaksot ja Kainuu

Tupoksen yhtenäiskoulu, Tupos

Palotarkastaja Heikki Viia, Oulu-Koillismaan pelastuslaitos, 044 703 8768

 

Lappi

Rovaniemen paloasema, Rovaniemi

Koulutusohjaaja Aikku Eskelinen, SPEK, 040 834 4545

 

____________________________

         WWW.SPEK.FI

 

powered by eMedia