Palokunnan varhaisia hevosvoimiahevoset

Vuonna 1912 Lahden kaupungissa oli noin 5.000 asukasta ja sen pinta-ala oli vaivaiset yhdeksän neliökilometriä. Lahden kauppalaan oli vuonna 1879 perustettu Lahden VPK ja vuonna 1906 kaupunki oli saanut puolivakinaisen palokunnan, mutta kaupungin palotoimella ei ollut tuohon aikaan mitään kuljetusvälineitä, jolla miehistö ja kalusto olisi voitu viedä palopaikalle.


Palolaitos sai 18.9.1912 oman hevosen nimeltä Pekka ja seuraavana vuonna hankittiin Pekan kaveriksi Peska. Tuolloin palolaitoksen palveluksessa oli seitsemän palosotilasta ja yksi palomestari. Toinen hevosista kuljetti palopaikalle letkukärryn ja toinen miehistöä, tikapuita ja pienempää kalustoa. Pekka ja Peska olivat erityisesti palomestari Ilolan suosiossa, sillä ne osoittautuivat tehtäväänsä soveltuviksi ja erinomaisen viisaiksi. Palomestarin erityinen ylpeyden aihe oli, että Pekka ja Peska hälytyskellon kuullessaan riensivät oma-aloitteisesti pilttuistaan kalustohuoneeseen kärryjen eteen valjastettavaksi. Hälytyksiä oli 1910-luvulla vielä varsin vähän. Eniten tilastoituja tulipaloja oli vuonna 1918, jolloin palokunnan apuun turvauduttiin 28 kertaa.

 

hevoset2

Lahden alueen ensimmäisen paloauton hankki Lahden VPK vuonna 1926.  Kaupungissa oli tuolloin noin 10.000 asukasta. Lahden kaupungin vakinaisen palokunnan haave paloautosta toteutui vasta kolme vuotta VPK:n hankinnan jälkeen. Kaupungin rahatoimikamarin myöntämän 85.000 markan määrärahan turvin ostettiin vuonna 1929 Chevrolet-merkkinen paloauto. Kyseinen auto oli vuosimallia 1928 ja siihen oli sijoitettu hiilihappopaineella toimiva ruisku ja 500 litran vesisammio. Autossa ei ollut kiinteää pumppua, vaan vesi saatiin johdettua letkuun käyttämällä hiilihappoa ponneaineena. Hiilihappopulloja oli kaksi ja auton vesisäiliö saatiin tyhjennettyä yhdellä pullollisella. Chevroletissa oli lisäksi kannettava moottoriruisku. Tulipalopaikalle mentäessä syntyi aluksi kilpailua auton ja hevosen kesken, mutta auto veti aina pidemmän korren ja ehti ensimmäisenä palopaikalle.

 

paloautot

Vuonna 1931 hankittiin palokunnalle Ford-merkkinen paloauto, jonka varustelu oli jonkin verran kehittynyt Chevroletiin verrattuna. Uudessa autossa oli mm. vetotikkaat, letkukelat, pystyputki, jakoliitin, suihkuputket ja imuletkut. Palokunnan molemmat autot olivat tyypiltään avoautoja, joten niillä matkustaminen talvisaikaan on ollut tuskallinen kokemus. Kummassakin autossa oli nelivaihteinen vaihteisto ja bensiinimoottori. Moottorin käynnistäminen tapahtui lattiassa olevaa sähköstarttia jalalla painamalla. Autojen huippunopeudesta ei ole tarkkaa tietoa, mutta suurin nopeus lienee ollut 50–60 km/h. Tämän kovempaa ei olisi ollut turvallista ajaa, sillä kyydissä olevat palomiehet joutuivat istumaan penkeillä kietoen kätensä tikkaiden ympärille välttääkseen kyydistä putoamisen; autoissa ei nimittäin ollut lainkaan ovia. Hälytyslaitteena oli sireeni, joka toimi sen läpi johdetun pakokaasun avulla. Kuljettaja saattoi kahta eri nappia vuorotellen painamalla saada aikaan matalamman tai korkeamman äänen. Hälytysääntä täytyi käyttää harkiten, sillä se saattoi pelästyttää hevosia. Varsinaisia hälytysvaloja ei ollut lainkaan, mutta ajovalojen alaosat oli maalattu punaisiksi. Hevosista luovuttiin 1930-luvulla. Kyseisenä vuosikymmenenä oli tulipaloja keskimäärin hieman yli 40 vuodessa.


Vuonna 2017 Lahti on noin 120.000 asukkaan kaupunki ja Päijät-Hämeen maakunnassa on yli 200.000 asukasta. Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen kalusto käsittää 148 hälytysajoneuvoa. Luku sisältää vapaaehtoisten palokuntien ja ensihoidon kaluston. Vuonna 2016 palo- ja pelastustoimen tehtäviä oli 4.230.

 

Lisätietoja:
Juha Kolu
Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen johtokunnan puheenjohtaja
050 404 7017
juha.kolu@yahoo.com
juha.kolu@oikeus.fi