Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen toimintatilastoja vuodelta 2018

08.01.2019

Pelastustoiminta

Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen pelastustoimintaosaston tehtävämäärät ovat lisääntyneet viiden vuoden tarkastelujaksolla vuosittain. Vuoden 2018 tehtävämäärät ovat lisääntyneet 6,6 % (293 kpl) aiempaan vuoteen verrattuna. Kokonaistehtävämäärien muutokseen vaikuttavat suuresti sään aiheuttamat tehtävät, kuten maastopalot ja tuulen aiheuttamat vahingot. Muiden tehtävien osalta vaihtelu on ollut vähäisempää.

Useimmin Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta on lähdetty ensivastetehtävälle 1 119 kertaa, eli n. 24 % kaikista tehtävistä on ensivastetehtäviä. Seuraavaksi tulevat paloilmoitinlaitteistoihin liittyvät tehtävät 759 kpl / 16 % sekä liikenneonnettomuudet 599 kpl / n. 13 %

 

Lisätietoja pelastustoimintaosaston tilastoista antaa pelastuspäällikkö Veli-Pekka Niemikallio, p. 044 077 3200, veli-pekka.niemikallio@phpela.fi.

Turvallisuusviestintä

Päijät-Hämeen pelastuslaitos tavoitti turvallisuusviestinnän keinoilla 22 % alueen asukkaista vuonna 2018. Pelastuslaitos oli mukana erilaisissa yleisötilaisuuksissa, tapahtumissa ja kampanjoissa, sekä järjesti monipuolisesti erilaisia koulutustapahtumia. Kaikkiaan pelastuslaitos oli mukana 397 tilaisuudessa.

Lisätietoja turvallisuusviestinnästä antaa koulutussuunnittelija Jarmo Kouhia, p. 0440-773 207, jarmo.kouhia@phpela.fi.

Valvontatoiminta

Pelastuslaitoksen valvontatoiminnassa kirjattiin noin 7 600 valvontasuoritetta. Valvonta jakaantuu määräaikaiseen, etukäteen suunniteltuun valvontaan, sekä epäsäännölliseen asiakkaan aloitteesta suoritettavaan valvontaan. Lisäksi valvontasuoritteisiin on laskettu pelastuslaitoksen suorittamat kemikaalilain mukaiset tehtävät ja asiantuntijapalvelut.

Valvonnan kokonaismäärässä oli selvästi edellistä vuotta alhaisempi (9 664 kpl v. 2017). Muutokseen vaikutti asuinrakennusten ja vapaa-ajan asuntojen määräaikaisen valvonnan siirtyminen osittain vuoden 2019 puolelle. Yritysten ja laitosten määräaikaisessa valvonnassa päästiin asetettuihin tavoitteisiin ja kaikkiaan valvonnan piirissä oli 1028 yritystä vuonna 2018.

Lisätietoja valvontatoiminnasta antaa riskienhallintapäällikkö Marjo Oksanen, p. 0440-773 208, marjo.oksanen@phpela.fi.

Ensihoitotoiminta

Päijät-Hämeen pelastuslaitos tuotti ensihoitopalveluita kuudella (6) hoitotason ensihoitoyksiköllä Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella. Ensihoitopalvelun tilastoista tiedottaa Phhyky:n ensihoitokeskus.

Lisätietoja ensihoitotoiminnasta antaa pelastuslaitoksen ensihoidon osalta ensihoidon palvelupäällikkö Jenni Eskola, p. 0440-773 221, jenni.eskola@phpela.fi.