Liikenneturva: Joka toinen suomalainen käyttää heijastinta

01.10.2018

Liikenneturvan seurantojen mukaan vuonna 2017 noin joka toinen suomalainen käyttää heijastinta pimeän aikaan. Unohdus on suurin syy heijastimen käyttämättömyyteen. Liikenneturvan vuonna 2013 lanseeraama valtakunnallinen heijastinpäivä kannustaa kiinnittämään heijastimen takkiin viimeistään nyt. Heijastinkausi korkataan näyttävästi Mikkelissä, jossa alueen K-ruokakauppiaat tarjoavat asiakkailleen heijastavan kassin.

Liikenneturvan tekemien seurantojen mukaan lähes joka toinen (47 %) suomalainen varustautuu heijastimin pimeään aikaan ulkona liikkuessaan. Liikenneturvan kyselytutkimukseen vastanneista reilu kolmasosa (36 %) tunnustautuu heijastimen raskassarjalaisiksi ja kertoo käyttävänsä heijastinta aina pimeällä. Yleensä heijastinta käyttää kolmasosa (35 %) ja joka kymmenes (yhdeksän prosenttia) vain, jos heijastin on vaatteessa valmiina.

Kun Liikenneturva kysyi syitä heijastimen käyttämättömyyteen, nousi listan kärkeen unohdus. Viidesosa kertoo, ettei liiku pimeän aikaan alueilla, joilla liikkuu myös autoja. Heijastimen käytön hankaluus tai haluttomuus sen kiinnittämiseen joihinkin vaatteisiin olivat myös käytön esteinä. Muutama ei ollut löytänyt itselleen sopivaa tai kivaa heijastinta. Reilu kymmenesosa kertoi käyttävänsä heijastinta vain ulkovaatteissaan ei arkireleissä.

”Yleensä varustautumiseen kiinnittää hieman enemmän huomiota, kun lähtee vaikkapa lenkille tai happihyppelylle. Silloin tulee herkemmin mietittyä myös heijastinasioita kuin aamulla töihin tai kouluun lähtiessään, jolloin keskittyminen on tulevassa päivässä”, aprikoi Liikenneturvan yhteyspäällikkö Eini Karvonen.

Heijastimen helppokäyttöisyys tärkeintä

Kun suomalainen lähtee valitsemaan heijastinta, on yleisin valintaperuste sen helppokäyttöisyys. Lähes kolmasosa (29 %) haluaa varmistua heijastimen tyyppihyväksynnästä ja neljäsosa kertoo suosivansa valmiina vaatteissa olevia heijastimia – tai heijastavia kohtia. Kyselyyn vastanneista lähes neljä kymmenestä (38 %) kertoi myös suosivansa ulkovaatteita, joissa on heijastavia yksityiskohtia.

”Kun heijastavat yksityiskohdat on valmiiksi tikattu kiinni ulkovaatteeseen, ei hajamielisimmänkään heijastimen käyttäjän tarvitse kulkea naru sormessa. Kannattaa kuitenkin huomioida, että käyttö ja pesu kuluttavat myös pinnan takaisinheijastavuutta. Eli silloin tällöin olisi syytä tarkistaa heijastavien pintojen kunto esimerkiksi nopealla fikkaritestillä”, Karvonen vinkkaa.

Joka viides arvostaa heijastimen ulkonäköä. Valikoima laajenee vuosi vuodelta, joten heijastinhyllyistä löytynee jokaisen makuun sopiva.

”Kun heijastin näyttää kivalta ja sopii tyyliin, tulee sitä myös käytettyä. Heijastin toimii kaulaliinan tai pipon tavoin myös oivana asusteena. Erilaisilla heijastimilla voi myös säväyttää: on saappaanvarteen kiinnitettävää heijastinta, rannenauhaa tai laukun sankaan suunniteltuja heijastimia. Eikä tarvitse tyytyä vain yhteen, heijastimissa enempi on parempi”, Karvonen summaa.

Mikkelin K-ruokakauppiaiden näkymistempauksessa ostokset pakataan heijastavaan kassiin

Viime vuonna Etelä-Savossa tehdyissä seurannoissa heijastinta käytti pimeän aikaan jalankulkijoista kuusi kymmenestä. Mikkelin alueen K-ruokakauppiaat ovat lähteneet yksissä tuumin parantamaan tilannetta jakamalla heijastavilla kanttauksilla varustettuja kestokasseja asiakkaille ostosten yhteydessä. Kasseja jaetaan heijastinpäivänä yhteensä 3000 kappaletta. Lisäksi kaupoissa järjestetään myös näkyvyystempauksia.

”Ruokakaupassa kipaistaan yleensä ennen tai jälkeen työ- tai koulupäivän, jolloin alkaa jo ulkona hämärtyä ellei ole jo pimeää. Lahjoittamalla asiakkaillemme ostosten yhteydessä heijastavan kestokassin tuomme ripauksen loistavuutta kauppareissuille. Pieni teko asiakkaidemme arkimatkan turvallisuuden lisäämiseksi”, kuvailee K-ruokakauppias Minna Hyyryläinen kauppiaiden tempausta.

”Vapaaehtoinen liikenneturvallisuustyö on tärkeässä osassa tukemassa ihmisiä kohti turvallisia valintoja arjen liikenteessä. On hienoa, että paikalliset yrittäjät tempaisevat näin yhteisen hyvän edestä”, Karvonen kiittelee.

Katso video Mikkelin alueen K-ruokauppiaiden #nähdään-tempauksesta:

Lisätietoja:

yhteyspäällikkö Eini Karvonen, Liikenneturva, p. 020 7282 395

K-ruokakauppias Minna Hyyryläinen, p. 040 839 5266

Mikkelin lisäksi Liikenneturva järjestää runsaasti heijastintapahtumia. Tsekkaa oman alueesi tapahtumat osoitteessa www.liikenneturva.fi/heijastansinua.

*Tutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy joulukuussa 2017. Kyselyyn vastasi yhteensä 1530 henkilöä, joista autoilevia oli 1238, eli 81 prosenttia.