PELASTAMINEN TULIPALOISSA


Hyvän ennaltaehkäisevän työn ja valistuksen ansiosta ovat erilaiset huoneisto-, rakennus- ja teollisuuspalot vähentyneet viime vuosina jyrkästi. Valitettavasti usein paraskaan valistus ei onnistu tavoittamaan niitä kansalaisia, jotka maassamme tulipaloihin joutuvat ja niissä yleensä menehtyvät.

Päijät-Hämeen pelastuslaitokselle pelastustehtävät tulipalotilanteissa vaativat jatkuvaa tuotekehittelyä. Huoneistopalojen sammutustekniikka ja -taktiikka on kehittynyt valtavin harppauksin, ja usein vakaviltakin näyttävät huoneistopalot saadaan sammutettua muutamassa minuutissa. Huolella ja taidolla suoritetussa sammutuksessa saatetaan palo saada tukahtumaan jo muutamalla litralla vettä. Palon kiinteistölle aiheuttamat vahingot saadaan näin pysymään mahdollisimman pieninä.

Koska vaativia tulipalotilanteita osuu yksittäisen pelastajan kohdalle onneksi harvoin, täytyy jokaisen harjoitella todenmukaisissa olosuhteissa ainakin kaksi kertaa vuodessa. Harjoitustilanteessa pyritään ylläpitämään tuntumaa kuumuuteen ja kuumuudessa työskentelyyn, säilyttämään terve pelko ja ottamaan oppia tehdyistä virheistä. Erilaisissa harjoitustilanteissa voidaan simuloida tulipaloja, jotka muistuttavat läheisesti aitoja tilanteita.

Video harjoitustilanteesta (1.45 mb)

Tavallisimmillaan tulipalotilanteet muodostuvat autopaloista, sähkölaitevioista ja roska-astioiden joko vahingossa tai tahallaan sytytetyistä paloista. Myös huolimattomuudesta aiheutuneet ruokien pohjaan palamiset ovat Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen hälytystehtävien rutiiniosastoa.

Näihinkin tilanteisiin saattaa kuitenkin kätkeytyä todellisia vaaratilanteita. Monet suurpalot ovat saaneet alkunsa juuri roskakatoksien paloista, saunan kiukaan päällä kuivatetuista vaatteista tai kuuman hellan päälle unohtuneista irtotavaroista. Monasti tulipalot ovat tahallisia rikoksia tai niillä pyritään rikollisten jälkien peittelemiseen.

Tilannevideo yksi (1.6mb)
Tilannevideo kaksi(1.72 mb)

Pelastettavien kannalta tulipalot ovat usein tuhoisia. Tulipalojen myrkylliset kaasut, pettävät rakenteet ja nopeasti useisiin satoihin asteisiin nouseva kuumuus eivät juurikaan mahdollista selviämistä hengissä. Paloissa menehtyvät eivät usein pysty pelastamaan itseään päihtymystilansa tai huonon liikkumiskykynsä vuoksi.

Huoneistopalon uhri on useimmiten keski-ikäinen, alkoholisoitunut mies tai yksin asuva vanhus.

 

 

 

 

 

 

 

 

powered by eMedia