Nuoren pojan toiminta esti suurvahingot Orimattilassa

Päijät-Hämeen pelastuslaitos sai hälytyksen tiistaina 9.3. klo 14.38 rakennuspaloon Katajamäentielle Orimattilaan.

Kotiin tullut 7-9-vuotias poika oli havainnut omakotitalossa savua ja tehnyt välittömästi hätäilmoituksen. Poika oli poistuessaan sulkenut kiinteistön ovet perässään ja lisäksi välittänyt jo puhelimitse viestiä tulipalosta vanhemmilleen ja naapureilleen.

Pelastuslaitos sai tulipalon nopeasti sammumaan. Tulipalon aiheuttajaksi paljastui illalla hiotun lattian hiontapölyn ja mahdollisten muiden aineiden itsetyttyminen. Työssä tulleet jätteet oli sijoitettu muovipussiin takan edustalle.

Palomestari Kari Sipilän mukaan pojan oikeaoppinen toiminta rajoitti paloa ja lisäksi nopea hätäilmoitus antoi pelastuslaitokselle aikaa toimia. Vuonna 2005 valmistunut rakennus ei ehtinyt kärsiä vahinkoja.

Lisätietoja: palomestari Kari Sipilä p. 0440-773 210.

powered by eMedia