Onnea uhkaavassa tulipalossa yläasteen koululla Nastolan Uudessakylässä

Pelastuslaitoksen Nastolan toimipaikka sai hälytyksen torstaina 25.02. aamulla klo 6 Männistön koululle Uuteenkylään. Siivooja havaitsi töihin tullessa savua toisen kerroksen käytävällä ja paikkallisti savun tulevan kemian luokasta. Siivoja ei avannut luokan ovea. Hän suoritti hätäilmoituksen ja opasti pelastuslaitosta kohteessa. Palomestari Risto Ijäs kiitteleekin siivoojaa esimerkkillisestä toiminnasta; oven avaaminen olisi lisännyt savuvahinkoja ja saattanut edistää tulipalon kehittymistä.

Pelastajat totesivat kohteeseen saavuttua toisen kerroksen kemian luokassa olleen reippaan tulipalon, joka oli sammunut onnekkaasti itsekseen. Palo oli alkanut varmuudella luokan muovisesta roskakorista. Palo oli levinnyt viereiseen mappihyllykaappiin ja katon akustiikkalevyihin sekä muovisiin sähkökaapelikoteloihin aiheuttaen kovasti savua.

 

Ullakon tarkastamiseksi pelastajat joutuivat lumitöihin etsiessään lumisella vesikatolla yläpohjaan johtavaa kattoluukkua. Yläpohjan betoniholvi esti kuitenkin palon leviämisen ullakon onteloon. Pelastuslaitos tuuletti koneellisesti kakkoskerrosta kahden tunnin ajan ja koulutyö voitiin aloittaa rajoitetusti myös tässä kerroksessa. Palo aiheutti arviolta 20.000 euron vahingot.

Tämän tyyppisten palojen ennaltaehkäisimiseksi kannattaisi harkita kemianluokkien ja vastaavien tilojen roskakorien vaihtamista metallisiin ja kannella varustettuihin malleihin. 

Lisäksi kiinteistöissä, joissa ullakon tiloihin pääsy on vain vesikaton kautta, tulisi kiinteistön huollosta vastaavien huolehtia lumien poistosta kattoluukkujen päältä. Tällä turvataan pelastajien nopea pääsy ullakoille ja ullakoitten ontelotiloihin.

Lisätietoja: Nastolan palomestari p. 0440-773 153

powered by eMedia