Erehdykset ja unohdukset salliva asuinympäristö-hanke Erehdykset ja unohdukset salliva asuinympäristö-hanke on Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen toteuttama Palosuojelurahaston osaksi rahoittama pilottihanke, jonka yhtenä tavoitteena on lisätä yhteistyötä paloturvallisuusasioissa muidenkin kolmannen sektorin vapaaehtoisten kanssa kuin VPK:n. Toiminta muodostuu vapaaehtoisten koulutuksesta, heidän tekemistään tarkistuskäynneistä, tarkistuskohteiden etsinnästä, paloturvallisuustiedotuksesta ja tarkistuskäyntien raporttien yhteenvedosta ja tulosten vertailusta aiempaan tilanteeseen. Mikäli tarkistuskohteissa löytyy jotain parannettavaa, tiedot annetaan asukkaan luvalla paikalliselle palotarkastajalle tai kotihoidon vastaavalle ohjaajalle.
Kuvissa tehdään turvallisuuskartoitusta 85-vuotiaan Annikki Kiviojan kotona. Kartoituksen tekijänä on kartoituskoulutuksen käynyt Heinolan reserviläisten puheenjohtaja Olavi Seppälä. Taustaa Hanke sai alkunsa Päijät-Hämeen turvallisuussuunnitelman teon yhteydessä. Etenkin maaseudulla turvallisuudesta huolehtiminen on yhä enemmän ihmisen omalla vastuulla, pelastuslain muutoksen jättäessä aiemmin säännöllisesti toistuvat palotarkastukset pois ja avun ollessa joskus kohtuuttomalta tuntuvan matkan päässä. Pelastuslaitos etsii aktiivisesti mahdollisuuksia parantaa ihmisten kykyä huolehtia turvallisuudestaan. Toiminta Vuoden 2011 pilottikunnan Heinolan toimijoista mukaan on sitoutunut useita kyläyhdistyksiä, mm. 2005 valtakunnallinen vuoden kylä Kirkonkylä, sekä Päijät-Hämeen vuoden kylät 2009 Lusi ja 2011 Vierumäki. Muista toimijoista mukana ovat mm. Jyränkölän setlementti sekä Heinolan reserviläiset ja Maanpuolustusnaiset. Koulutuksen käyneitä vapaaehtoisia on 23. Toiminta levitetään lähivuosina koko Päijät-Hämeen alueelle yhdessä yhteistyökumppaneiden mm. Päijät-Hämeen kylien ja Palvelu-Santran kanssa. Heinolaa seuraavat koulutuskunnat ovat Nastola, Lahti ja Padasjoki. Toimijoiden koulutuksen pohjana käytetään SPEK:n olemassa olevaa Erityisryhmien asumisturvallisuus-materiaalia, jonka painotuksia ja koulutuksen sisältöä on muutettu huomioimaan toimijoiden asema vapaaehtoisina eikä viranhaltijoina. Kouluttajina ovat paloturvallisuuden osalta paloinsinööri tms. pelastuslaitoksen henkilöstöstä, fysioterapeutti, terveysliikunnan koordinaattori tai terveydenhoitaja kertomassa fyysisen toimintakyvyn vaikutuksista asumis- ja poistumisturvallisuuteen, sen arviointimenetelmistä ja toimenpide-ehdotuksista asiakkaan kunnon parantamiseksi sekä poliisi kertomassa yleisestä turvallisuuden parantamisesta asuinympäristössä. Projektipäällikkö Kristiina Mattila tai lakiasioista selkeästi kertova ammattilainen opastaa vapaaehtoisia luottamuksellisuudesta ja salassapitovelvollisuuksista sekä muista vastuukysymyksistä. SPEK:n olemassa olevaan aineistoon lisättiin uutena materiaalina poliisin osuus koulutuksesta eli tietoa asuntojen lukituksesta, kaupustelijoiden ja puhelinmyyjien yms. kohtaamisesta sekä muista asukkaan perusturvallisuuden tunteeseen sekä poistumisturvallisuuteen vaikuttavista asioista. Koulutetut toimijat käyvät omien lähipiiriensä erityisryhmiin kuuluvien asukkaiden kotona käyden asukkaan kanssa asunto läpi ja merkiten tarkistuslistaan mahdolliset korjattavat kohteet. Mikäli asunnosta puuttuu palovaroitin tai siinä ei ole pattereita, ne asennetaan. Epäkohtia löydettäessä asukkaalta pyydetään suostumus tarkistuslistan toimittamisesta asianomaisille virkamiehille mm. palotarkastajalle. Yhteys muihin toimijoihin Pilottihankkeemme myötä SPEK (Suomen pelastusalankeskusliitto ) yhdessä SPR:n, Vanhustyön keskusliiton sekä Naisten Valmiusliiton yms. toimijoiden kanssa sopii pelisäännöistä joiden mukaan salassapito- ja luottamuksellisuus- sekä vastuukysymyksissä tämäntyyppisessä vapaaehtoistyössä toimitaan. Tavoitteet Hankkeen tavoitteena on edistää koko Päijät-Hämeen paloturvallisuutta ja laskea palokuolemien määrää sekä parantaa erityisryhmien asumisturvallisuutta kokonaisuudessaan. Hanke toteuttaa sekä Sisäisen turvallisuuden ohjelmaa että Päijät-Hämeen turvallisuusohjelmaa vieden niiden tavoitteita eteenpäin. Toimijoiden motiivina mukaan lähdölle on ollut parantaa omien asukas- tai asiakasryhmien kokonaisturvallisuutta. Saadessaan oppia paloturvallisuudesta ja muista turvallisuuteen vaikuttavista tekijöistä, vapaaehtoiset katsovat myös omaa asuinympäristöään ja lähipiiriä aiempaa tarkemmin. Vapaaehtoiset eivät korvaa palotarkastajia, mutta heidän työpanoksensa ansioista voi löytyä riskikohteet joissa ehdottomasti palotarkastus tulisi uudenkin pelastuslain jälkeen tehdä. Projektipäällikkönä toimii Kristiina Mattila, toimipisteen ollessa Vierumäen Palotalolla, os Veljespolku 1, 19110 Vierumäki. Sähköposti kristiina.mattilaph@gmail.com , puhelin 044 0773697. Koulutuksen sisältö 1. klo 9 – 10.15 Tavoitteet, tekijät jotka lisäävät erityisryhmien palo- ja tapaturmariskiä - Mitkä ovat erityisryhmiä? 2. Vapaaehtoistyöntekijöiden vaitiolovelvollisuus ja vastuut 3. Tarkistuslista a. Fyysisen toimintakyvyn arviointi b. miksi ja miten se tehdään c. miten vaikuttaa turvalliseen kotona asumiseen. 4. Riskinarviointi: vaarat, olosuhteet ja henkilön ominaisuudet – todennäköisyys tapaturmille ja niiden seuraukset a. 10.15 – 10.30 Kahvitauko 5. klo 10.30 – 11.45 Kaatumistapaturmat, riskit -> toimenpiteet 6. klo 11.45 -13.45 Paloturvallisuus, paloinsinööri Marjo Oksanen a. klo 13.45 – 14.00 Kahvitauko 7. klo 14.00 – 15.00 Turvallisuuden tunne, - Murtoturvallisuus, asunnon lukitus - puhelinmyynnin esto - kaupustelijoiden torjuminen Kouluttajina toimivat alojensa asiantuntijat. Maksuton koulutus pidetään yhden lauantain aikana kestäen n. klo 9 – 15 koulutukseen sisältyy aamu- ja iltapäiväkahvit. Seuraavat koulutukset Lahdessa 18.2 ja 17.3 Ahtialantien paloasemalla os. Ahtialantie 9. Lisätietoja Kristiina Mattila p. 0440 773 697, kristiina.mattilaph@gmail.com Tulostettavia lomakkeita:
Ajankohtaista Erehdykset ja unohdukset salliva asuinympäristö koulutus 24.3.2012 klo 9 – 15 Ahtialantie 9, Möysän paloasema. Linkkejä http://www.turvallisuussuunnittelu.fi/uploads/dewx5h.pdf http://www.intermin.fi/sisainenturvallisuus http://www.spek.fi/Suomeksi/Paloturvallisuus/Erityisryhmien_asumisturvallisuus/Materiaalit.iw3 http://www.finlex.fi/fi/laki/kokoelma/2011/20110379.pdf http://www.vanhustyonkeskusliitto.fi/fin/opas_turvallisuudesta/ http://www.vanhustyonkeskusliitto.fi/fin/korjausneuvonta/ http://www.ikainstituutti.fi/tuotteet/terveysliikunnan+aineistot/ladattavat+jumppaohjeet/ |
||||


